Kustannustehokkuutta liito-oravan suojeluun

Liito-oravalla ei mene Suomessa hyvin, ja näin ollen se on joutunut EU:n tiukasti suojeltujen lajien listoille. Harri Hölttä Suomen Luonnonsuojeluliitosta kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa 13.3.2006 liito-oravakannan kehityksestä seuraavasti. "Millään tutkimusalueella ei ole havaittu kannan kehityksen tasaantuneen, saati sitten lähteneen nousuun. Tähän taantumiseen perustuu myös lajin luokittelu uhanalaiseksi. Kanta pienenee mitä todennäköisimmin vielä tulevaisuudessa. Liito-oravan taantumisen syynä on ennen kaikkea metsien hakkuut. Tähän ongelmaan ei ole kehitetty ratkaisua, sillä hakkuumääriä aiotaan entisestään lisätä. Lisäksi liito-oravalle hakkuiden yhteydessä rajattavat metsätupsut ovat niin pieniä, ettei laji niissä säily eivätkä maanomistajatkaan saa niistä korvauksia. Tämä ongelma voitaisiin ratkaista lisärahoituksen mahdollistamilla laajemmilla suojelurajauksilla, jolloin näillä alueilla olisi merkitystä myös muun metsäluonnon suojelulle."

Liito-oravan tämänhetkinen suojelustatus on ongelma, koska se vaikeuttaa kaikenlaista rakennus- ja hakkuutoimintaa. Jos kannan taantuminen saataisiin pysäytettyä, voitaisiin suojelustatus muuttaa lievemmäksi ja maanomistajien ei enää tarvitsisi pelätä rajuja käyttörajoituksia. Visiona olisi liito-oravan kannan nostaminen niin vahvaksi, ettei EU:lla enää ole perusteita pitää sitä suojeltujen lajien listalla. Riittääkö kannan vahvistuminen pelkästään Suomen alueella sitten tähän tulokseen, on toinen juttu.

Metsänomistajat ovat kehityksen kääntämisessä avainasemassa. "Liituri" tulisi ottaa koko metsäkansan lemmikiksi samalla tavoin kuin Yrjö Kokon laulujoutsen.

Mitä tehdä? Liito-oravakantaa vähentää jokin kolmesta seikasta, tai kaikki nämä yhdessä: ravinnon puute, suoja- ja pesäpaikkojen puute, isojen pöllöjen tai haukkojen saalistuspaine.

Saalistuspaineeseen on vaikeaa vaikuttaa muuten kuin välttämällä pöllön pönttöjen asentamista aiotuilla liito-oravareviireillä. Suoja- ja pesäpaikkoja sen sijaan olisi melko helppo luoda pöntöttämällä sopivia elinpiirejä eli varttuneita kuusikoita, joiden lähistöllä on lehtipuustoa. Jos naaraan reviirin kooksi lasketaan kymmenen hehtaaria metsää, voisi mahdollisille tällaisille reviireille asentaa esimerkiksi kolme pönttöä.

Ilmainen vinkki: metsäfirmat voisivat jakaa mainostarkoituksessa kaikille puukauppa-asiakkailleen eli metsänomistajille pönttöjä, vaikkapa firman logolla varustettuina. Metsänomistaja voisi vastikkeeksi sitoutua olemaan hakkaamatta reviiriä paljaaksi seuraavaan kymmeneen vuoteen.

Ravinnosta eli lehtipuista ei ole puutetta. "Liiturin" ongelmana voi olla turvallinen liikkuminen ravintokohteiden (lehtipuustot) ja suojapaikkojen (varttuneet tiheähköt kuusikot) välillä. Tämä on autettavissa metsäsuunnittelulla. Kaikessa metsäsuunnittelussa (miksi ei myös kaavoituksessa) voitaisiinkin kysyä metsänomistajalta, onko hän halukas huomioimaan suunnitelmassaan liito-oravan tarpeet. Huomiointi ei yleensä johda kovin suuriin menetyksiin hakkuutuloissa. Tulos on parempi, jos usean vierekkäisen palstan omistajat saadaan mukaan.

Suojelu sopivien liiturireviirien pöntöttämisen, metsäsuunnittelun ja muun maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen kautta on kustannustehokkaampi tapa kuin nykyinen, jossa liito-oravan takia muutellaan jo käynnistyneitä hankkeita - etenkin taajamissa.

Päivitys 11.8.2017 Liito-orava näyttää kotiutuneen taajamiin ja sen elinympäristövaatituksia on opittu sopeuttamaan rakennushankkeisiin. Tilanne näyttää paljon valoisammalta kuin kymmenen vuotta sitten. Liito-orava ei ole enää maanomistajalle kirosana siinä määrin kuin ennen, vaan rauhanomainenkin rinnakkaiselo näyttää mahdolliselta!


Julkaistu osittain Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa 18.3.2006.