perjantai 20. maaliskuuta 2020

lauantai 22. helmikuuta 2020

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

maanantai 16. syyskuuta 2019



AVOIN KIRJE SUOMEN VALTAKUNNALLISELLE RIISTANEUVOSTOLLE

Kirjoitus koskee meillä esiintyvistä hirvieläimistä yleisimpiä: hirveä, metsäkaurista ja valkohäntäkaurista (valkohäntäpeuraa), pl. poro, kuusipeura ja metsäpeura.

Suomen hirvikannan hoitosuunnitelmassa (2014) julkaistut tavoitteet ovat kunnianhimoiset, ja tämänhetkinen riistakonsernin organisaatio riistaneuvostoineen ja hirvitalousalueineen on periaatteessa hyvä ja toimiva. Korkean hirvikannan aiheuttamat metsäpuiden taimikoihin kohdistuneet laatu- ja kasvutappiot ovat kuitenkin olleet valtakunnan metsien inventointien mukaan kasvussa. Samoin noususuuntaa osoittavat erityisesti lounaisessa Suomessa hirvieläinten aiheuttamat liikennevahingot ja myös pienten hirvieläinten levittämien punkkien aiheuttamien tautien tilastot.

Tavoitellut hirvieläinkannan tasot ovat siis kokonaistilanne huomioiden edelleen useilla riistakeskusalueilla liian korkeat. Erityisesti lounaisessa Suomessa tilanne on huolestuttava: siellä kaikki kolme edellä mainittua hirvieläintä elävät samalla alueella ja metsäkauriin ja valkohäntäkauriin kannat ovat nousseet ripeästi. 1960-luvulta alkaen hirvieläinten yhteenlaskettu talvikanta on vähintään viisinkertaistunut; karkeasti arvioiden 50 tuhannesta ainakin 250 tuhanteen yksilöön. Kesällä ennen metsästyskautta tulevat mukaan keväällä syntyneet vasat, joten kesäaikainen hirvieläinten kokonaismäärä on tätä vielä paljon suurempi, 300 000 - 350 000 yksilöä.

Metsänomistajille aiheutuu hirvieläimistä suoria kuluja, eli hukkaan menneet metsänuudistamiskulut, joista lupamaksuvaroista korvataan vain vakavimmat tapaukset. Epäsuoria menetyksiä aiheuttaa muun muassa tulevan tukkipuun laadun heikkeneminen. Biotalouden suurilta tavoitteilta putoaa pohja, ellei metsissä kyetä tuottamaan riittävästi monipuolista ja laadukasta puuraaka-ainetta. 1970-luvulla perustetut männyntaimikot ovat kasvaneet kokoon, jossa tehdään toista harvennusta. Sahoille alkaa tulla hirvituhon aikaansaamaa huonoa tyvitukkia. Näin käy siitä huolimatta että 1970-luvulla laidunnuspaine oli vain 1/4 nykyisestä, eli tukkien laatuongelma tulee pahenemaan.

Toinen epäsuora menetys aiheutuu kuusen suosimisesta hirvituhojen pelossa silloinkin, kun muuten haluttaisiin uudistaa männylle tai lehtipuulle. Puulajiongelma kärjistyy eteläisen Suomen juurikääpäkohteilla, joilla puulaji pitäisi vaihtaa havupuusta joksikin aikaa lehtipuuksi kasvupaikan puhdistamiseksi sienitaudista. Tutkimusten mukaan kuusen tyvilahoa ja männyn tyvitervasta esiintyy koko ajan pohjoisempana ja levinneisyysalue kattaa jo koko keskisen Suomen. Monipuolisempaa puulajivalikoimaa puoltaa monimuotoisuuden lisäämistavoite ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen tarve, koska kuusen on ennustettu kärsivän tulevaisuudessa kuivuudesta. Koivun lisäksi muutkin lehtipuulajit (haapa, pihlaja, paju, raita) ja ruohokasvit vähenevät erityisesti lounaisen Suomen hirvieläinten tihentymäalueilla.

Epäsuoria kuluja eli ei-toivottuja ulkoisvaikutuksia aiheutuu liikennevahingoista ja pääteiden aitaamisesta riista-aidoilla. Suomen liikenneturvallisuustyötä ohjaavana periaatteena on vuodesta 2001 lähtien ollut tieliikenteen turvallisuusvisio: liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Vision eettisenä lähtökohtana on se, että ihmiselämä ja terveys eivät ole vaihdettavissa muihin hyödykkeisiin, esimerkiksi liikenteen aikasäästöihin.

Ainakin koko Etelä-Suomessa, mutta erityisesti rannikkoalueella, on aina riittävästi hirvieläimiä punkkinaaraiden lisääntymisalustoiksi, mikä näkyy kasvavissa borrelioosi- ja puutiaisaivokuumetilastoissa. Metsien virkistyskäyttöä haittaavat hirvikärpäset loppukesällä ja syksyllä.

Suomen hirvikannan hoitosuunnitelma 2014: "Alueellinen riistaneuvosto kutsuu laajasti hirvikannan hoitoon liittyvät alueelliset sidosryhmät neuvotteluun, jossa määritetään hirvikannan hoitotavoitteet hirvitalousalueittain kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Riistaneuvoston on päätettävä tavoitteet yhteisymmärryksessä kaikkien sidosryhmien kanssa. Erityisesti tulee varmistaa maa- ja metsätalouden sekä liikennevahinkojen kannalta keskeisten sidosryhmien osallistuminen."

Jos huomioidaan kaikki metsien käyttäjäryhmät ja käyttömuodot sekä ei-toivotut ulkoisvaikutukset, kestävä hirvieläinkannan taso olisi selvästi nykyistä alhaisempi. Hirvien talvilaitumet, jossa pahimmat taimivahingot syntyvät, ovat 1-3 metrin pituisia männyn taimikoita. Niiden määrä on vähentynyt viime vuosina, joten hirvieläinkanta pitäisi sopeuttaa vähentyneisiin ruokavaroihin ja eri hirvitalousalueiden maankäyttöluokkien jakaumaan (jako metsä/pelto/suo/rakennettu alue). Lainsäädännössä todetaan, että hirvikanta on pidettävä sellaisella tasolla, että kohtuutonta määrää metsävahinkoja ei tule, mutta muista vaikutuksista tai hirvieläinlajeista ei juurikaan puhuta. Hoitosuunnitelma (2014): "Maa-ja metsätalousministeriön tulosohjauksella hirvikannan tiheys on vuodesta 2004 lähtien pyritty pysyttämään hirvitalousalueittain tiheydessä 2-4 hirveä tuhatta hehtaaria kohti lukuun ottamatta Keski-ja Ylä-Lappia, missä vastaava tiheystavoite on ollut 0,5-3 hirveä tuhatta hehtaaria kohti. Hirvikannan noustessa tavoitehaarukan ylärajaa suuremmaksi on toistuvasti törmätty laajamittaisiin yhteiskunnan sietokyvyn ylittäviin metsä-ja viljelysvahinkoihin sekä lisääntyneisiin hirvionnettomuuksiin.” Luonnonvarakeskuksen julkaisemista hirvikannan kehitystä kuvaavista havainnoista näkyy, että sidosryhmien kuulemisissa esittämiä hirvikannan tavoitetasoja ei kaikilla hirvitalousalueilla vielä tällä hetkellä noudateta.

Toimenpide-ehdotuksia

Aleellisten riistaneuvostojen päätöksentekoa sopivasta hirvieläinkannasta auttaisi tieto todellisesta alueellisesta ravintoresurssista. Hirvikannan hoitosuunnitelmassa todetaan (2014): "Mikäli hirvikannan hoidon tavoitteet asetetaan tai muutoin tarkastellaan hirvitiheyttä tai tiheyshaarukkaa, on perusteltua käyttää pääsääntöisesti maapinta-alaan suhteutettua lukua. Kuitenkin hirven metsätaloudellisten vaikutusten tarkastelemiseksi on hirvitavoiteneuvottelussa tarpeen tarkastella myös metsämaan osuutta alueen maapinta-alasta.” Olisi hyvä tilastoida ja julkistaa (!) toisaalta laskettu hirvikanta ja toisaalta tavoitehirvikanta kokonaismaa-alan ohella myös metsäpinta-alaa kohti (jätetään pellot ja taajama-alueet pois). Toimiva indikaattori olisi siis hirvieläinten määrä suhteessa alueen pienten ja varttuneiden taimikoiden pinta-alaan tai kokonaismetsäpinta-alaan. Tällöin todellinen laidunnuspaine ja vahinkoriski metsämaalla tulee paremmin esiin ja metsästysmahdollisuuksia voidaan paremmin tasoittaa eri alueiden kesken.

Hirvikannan arviointiin Luonnonvarakeskukselle toimitettavaa tietoa olisi mahdollisuuksien mukaan tarkennettava. On epäilty, että Luonnonvarakeskuksen saamat epätarkat havaintotiedot ovat tuottaneet laskennassa merkittävästi liian pieniä kanta-arvioita, koska uusimpia tietoja käyttävässä takaisinlaskennassa on jouduttu korjaamaan edellisten vuosien kanta-arvioita toistuvasti ylöspäin. Todellisia lukuja pienempien arvojen käyttö verotussuunnittelussa on johtanut hirvikannan aliverotukseen ja kantojen nopeaan heilahteluun. Lisäksi olisi hyvä varmistaa, että metsä- ja maatalousvahinkojen lisäksi myös liikennevahinkojen sijainnit tulisivat kattavasti kannansuunnittelun avuksi.

Lainsäädäntöä olisi tarpeen päivittää määrittelemällä kestävä riistatalous kestävän käytön käsitteen kautta, eli taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset huomioivaksi. Laissa tulisi määritellä 'riistakantojen vaarantuminen' -käsite niin, ettei se estä vahinkojen torjuntaa.

Hoitosuunnitelman (2014) mukaan "Riistaneuvoston on päätettävä tavoitteet yhteisymmärryksessä kaikkien sidosryhmien kanssa.” Sidosryhmien näkemys sopivista hirvieläinkannoista olisi näin ollen hyvä olla riistakonsernia velvoittava.

Tavoiteltu hirvikanta ja metsäkauriskanta voidaan ilmoittaa tavoitehaarukkana eli ala- ja ylärajana, mutta kun kannan alentaminen olisi ensisijainen tavoite, lupamäärän ylittäviä yksittäisten vuosien kaatoja ei tarvitsisi sanktioida, vaan kantojen pysymistä haarukassa seurattaisiin pitemmällä aikavälillä. Lounais-Suomessa olisi hyvä hirvikannan hoidossa ja hirvitavoitehaarukan määrittelyssä erikseen huomioida se, että siellä esiintyy kolme hirvieläintä samalla alueella.

Valkohäntäkauriin pyynti voitaisiin vapauttaa luvanvaraisuudesta ja sen metsästysalueen kokovaatimus poistaa.

Kauriiden määrän alentamista helpottaisi niiden talviruokinnan asteittainen vähentäminen kannan alentamisen tahdissa, etteivät tuhot riistäydy ympäristöön tai eläimiä nälkiinny talvisin. Syksyllä ruokintapaikkoja voitaisiin edelleen käyttää metsästyksen apuna.

Sopivaa hirvieläinkantojen tasoa on vaikea määritellä, mutta voisi ajatella suunnan olevan oikea, kun metsätaloudessa puulajin voi valita, taimikon voi perustaa ja hoitaa metsänhoidollisin perustein, metsävahinkoilmoituksia ei enää tule, liikennevahingot vähentyvät, ja punkkitautitilastot osoittavat myös alenevaa suuntaa. Hirvikärpäset häviävät kaupan päälle.

Espoo 4.3.2019

tiistai 5. kesäkuuta 2018



Fästingsmittarna och fästingspridarna

Nya Åland Insändare 22:08 torsdag, 31 maj, 2018

Den 10-12 april 2018 arrangerades den Andra Nordiska fästingkonferensen (2nd NordTick) i Mariehamn. Omkring 150 forskare från de nordiska länderna och Europa deltog. Många viktiga aspekter togs upp under konferensen. Vissa seglivade missuppfattningar – för att inte säga vetenskapliga myter – hänger emellertid kvar och spreds tyvärr till allmänheten vid det publika tillfället. Därför redogör jag än en gång för sambandet mellan fästingar och deras värddjur. Fästingar är parasiter och de är beroende av värddjur under hela sitt liv.

I fästingarnas livscykel ingår tre huvudtyper av värddjur:
A. Gnagare (sorkar och möss) – värdar för fästinglarver
B. Harar, kattor, hundar och människor – värdar för nymfer
C. Hjortdjur, kor och hästar – värdar för vuxna fästinghonor

Fästinghonorna lägger rena = smittofria ägg. De nykläckta larverna är också smittofria men en del av dem blir smittade vid sitt första blodmål på gnagare. Gnagarna bär nämligen på TBE virus och borreliabakterier.
Enligt Anneli Jalkanen, som är agronomie- och forstdoktor (AFD) från Östra Finlands Universitet, infekteras 90 % av fästingarna av gnagare och knappt 10 % av fåglar. För att få fästingpopulationen att minska bör vi på alla sätt hålla efter gnagarna året om. Moderna sorkfällor är behändiga. Kattor och hundar kan också uträtta mycket eftersom de jagar gnagare. Ju färre gnagare det finns i naturen desto färre fästinglarver kan utvecklas.
Gnagare kan också bekämpas genom att låta räv-, lo- och mårdpopulationerna växa. Detta har nyligen påvisats i en stor studie gjord i Nederländerna. Inte nog med att rovdjuren äter gnagarna, de stör gnagarna på ett sådant sätt att färre fästinglarver hinner bita sig fast och bli infekterade med TBE och borrelia.
Detta ledde till att antalet infekterade fästingar i miljön sjönk med 80 % under fästingsäsongen från mars till november.
Efter det första blodmålet utvecklas nymfer. Av nymferna är 5-20 % smittade med borrelia. Andelen smittade nymfer varierar kraftigt över landet. Nymferna behöver ett större värddjur. Här passar katter, hundar och harar men också människor in. De infekterade nymferna överför TBE och borrelia. Man bör plocka bort dem så fort som möjligt, helst inom 12 timmar.
Efter nymfstadiet blir fästinghonan vuxen och behöver mycket blod för att kunna bilda många ägg. Vid konferensen i Mariehamn presenterades data som gick ut på att rådjursblod har förmåga att döda borreliabakterier och att detta skulle ha en positiv effekt på vårt fästingproblem – en så kallad utspädningsteori presenterades.
Detta är inte sant. Den fullvuxna fästinghonan intar nämligen sin ”sista måltid” på rådjuret. Efter äggläggningen dör honan och kommer aldrig mera att bita ett nytt värddjur, hon må sen vara hur borreliafri som helst till följd av rådjurets renande effekt. Det är irrelevant.
I vår natur finns det inga djur, som är lika bra värddjur för fästingar som hjortdjuren. Varje rådjur kan bära upp till 2 000 fästingar per år och varje fästinghona lägger över 2 000 ägg. Det blir över 4 miljoner fästingar per rådjur och år. Av de fullvuxna fästingarna bär 15-40 % på borrelia. Hjortdjuren fungerar som stora mobila äggkläckningmaskiner för fästingar.
Hjortdjuren har blivit ”tamdjur” och hämtar in fästingarna i våra trädgårdar. När hjortdjuren betar i våra trädgårdar faller äggstinna fästinghonor till marken. Enligt AFD Anneli Jalkanen är vårt naturliga ekosystem nu i obalans, vilket beror på att man länge har favoriserat hjortdjur (älg, vitsvanshjort, rådjur) som bytesdjur. Detta är en av orsakerna till att vi nu har en ständigt ökande fästingpopulation och därmed många fästingburna sjukdomar.
Både TBE och borrelia ökar i Finland. Just nu är främst kusttrakterna drabbade. Om ingenting görs för att hindra fästingarna att föröka sig kommer vi inom några år att ha två landsomfattande epidemier – TBE och borrelia.
Vi bör fokusera på fästingarnas första och sista värddjur det vill säga gnagarna och hjortdjuren. Jag beskrev ovan hur man får färre gnagare. Vitsvanshjorten, som infördes från Nordamerika på 1930-talet, bör helt elimineras och antalet rådjur bör kraftigt reduceras. Jag föreslår än en gång att man tömmer några öar i skärgården på hjortdjur och håller dem hjortfria i 5-10 år. Antalet fästingar kommer med största sannolikhet att sjunka kraftigt på dessa öar.
Mina råd från förr gäller fortfarande – ta vaccin mot TBE, gör fästingcheck så ofta som möjligt, håll gräsmattan kort och slyet borta.

FD MARGARETHA GUSTAFSSON PARASITOLOG
AFD ANNELI JALKANEN EXPERT PÅ SKOGSSKÖTSEL

perjantai 17. marraskuuta 2017

Field Study Plan for Mammalian Hosts of Ixodes Ticks (M-HIT)

Updated December 16, 2019

Study goal. The aim is to clarify the interaction between ticks and mammals to develop natural and cost-efficient ecological control methods for tick-borne diseases. It is generally agreed among scientists that in an ecosystem, the amount of large mammalian herbivores regulates the amount of ticks, and that the amount of small herbivores and birds regulates the disease prevalence in ticks. In the case of the Nordic boreal forest, the most common small herbivores are the voles. Another important feature to know is that since people favor herbivore game species, the amount of predators relative to herbivores is lower than in the food chain in a natural ecosystem. In this study, we will try to quantify how much the amount and composition of each mammalian group affects the tick-host system. We are especially interested in how much red foxes affect the habitat use of voles which, in the presence of foxes, cannot freely roam all their preferred habitat, collecting ticks. From the tick point of view, this might mean fewer larvae developing into nymphs and less transfer of diseases, received and given.

Field study design. 3 study sites have been selected from the southern part of Finland (Figure 1). Of the sites in Fig. 1, the study will be started on the following: Hausjärvi, Punkalaidun/Urjala and Mynämäki/Lemu. Each study site is a pair of game triangles, established by the Natural Resources Institute Finland. In each study site, there is one triangle with lots of foxes and another (acting as the control) with less foxes. In this area the primary land use is agriculture and it is climatically relatively homogeneous. Furthermore, it in the same phase of emergence, i.e. the incidence of tick-borne diseases in the Finnish population has been growing rapidly in the recent years. (The official disease statistics www.thl.fi).

Field data collecting. Game triangles. In the winter hunters visit each game triangle and record the amount of snow tracks of mammals and the amount of game birds. The triangle system has originally been developed for estimating game numbers and the results are published yearly by Natural Resources Institute Finland (www.luke.fi). The sites have different amounts of cervids (moose Alces alces, white-tailed deer Odocoileus virginianus and roe deer Capreolus capreolus). The whitetail was introduced into Finland from North America as a game species, and its does very well in the South-Western Finland as does also roe deer. Moose is common in the whole of Finland in forested areas. Main vole species are bank vole Myodes glareolus and field vole Microtus agrestis. This area is dominated by agricultural land, which means that the interaction between field vole and red fox should be a dominant feature in the tick-host system.

Field data collecting. Small mammal quadrants. Data collecting is done on each game triangle on three small mammal quadrants. The exact locations will be chosen based on the permits given by the land owners. Vole trapping is made twice a year, in the spring and in the fall. On each quadrant (15 meters x 15 meters), 12 mouse snap-traps will be placed at 5 meter intervals along the sides of the quadrant (1 in each corner and two in between) for two nights in a row. Also a camera surveillance system will be installed for a few weeks to record the amount of mammals. Tick collecting is made once a month through the summer with the dragging cloth method (mainly Ixodes ricinus in this area). Samples will be taken from the voles and ticks and sent to the University of Turku and the University of Helsinki, to be analyzed for the diseases they carry. The volume of ant hills will also be recorded at the study sites.

Figure 1. Game triangle locations in Southern Finland. Green and yellow triangles are active and the red ones are not in use). Study locations are marked with blue triangles on the map, but only the three inland, not the one on the coast (Rauma).



tiistai 10. lokakuuta 2017

Puutiaisten elinkierto



Kuvassa näkyvät suurimpina aina kussakin elinkierron vaiheessa tärkeimmät nisäkkäät. Pienet toukat ja nymfit imevät verta kaiken kokoisista eläimistä, aikuiset lisääntyvät punkit lähinnä isoista ja keskikokoisista nisäkkäistä.







Yllä olevissa kuvissa on y-akselilla borrelioosin esiintyvyys sairaanhoitopiireittäin ja x-akselilla viimeisimmän lumijälkilaskennan riistanhoitopiireittäiset lumijälki-indeksit. Ylemmässä kuvassa hirvi ja alemmassa kaikki jäniseläimet (jänis, rusakko) ja runsaimmat hirvieläimet (hirvi, valkohäntäpeura ja metsäkauris) yhteensä. Sairaanhoitopiirien ja riistanhoitopiirien rajat eivät kaikin paikoin kohtaa, ja eläinmäärät (lumijäljet) pitäisi painottaa eläinten koolla, mutta suuntaa antava käsitys tulee. Tauti ei myöskään aina ole hankittu oman 'piirin' alueelta. Johtopäätös: jonkinlainen yhteys nisäkkäillä ja taudeilla voisi olla.