METSIEN LUONTAINEN KEHITYS JA HÄIRIÖT POHJOISELLA HAVUMETSÄVYÖHYKKEELLÄ

Metsää uudistavat häiriöt ovat erilaiset muualla pohjoisella havumetsävyöhykkeellä kuin Pohjoismaissa. Täystuhot ovat erilaisen ilmaston ja eri puulajien vuoksi osalla kartan alueista (karttakuva alla, klikkaa kuva suuremmaksi) meihin verrattuna huomattavasti yleisempiä. Meillä ei todennäköisesti tulla näkemään Itä-Kanadan kaltaisia tuhoisia metsäpaloja. Meillä metsäpalot on kattavan metsätiestön ansiosta helpompi sammuttaa. Meillä on myös luontaisia palokatkoja, kuten avohakkuut, ojittamattomat suot ja vesistöt. Meilläkin runsaan palokuorman lisääminen metsiin kuolleen pystypuuston muodossa voi olla tulevassa ilmastossa riski.

Kirja:

Sustainable boreal forest management – challenges and opportunities for climate change mitigation

Sisältää esimerkkejä Kanadan, pohjoismaiden ja Venäjän metsien talous- ja luonnonmetsissä mitatuista puustoista ja puuston määrän kehityksestä. Kokonaiskuva hiilivaroista jää hiukan vajaaksi, kun maaperän varojen suuruuksia ei tiedetä. Maanpäällisistä osista kuitenkin tiedetään, että luonnonmetsien puustot jäävät joillakin alueilla metsätuhojen vuoksi suhteellisen alhaisiksi ja vastaavasti hyvin hoidetut talousmetsät voivat olla puustoltaan yllättävän suuria. Toisin sanoen talousmetsissä hakkuupoistumat ovat suuret ja luonnonmetsissä luonnontuhojen aiheuttamat poistumat. Kokonaisuuteen vaikuttaa Suomessa hyvin paljon myös turvemaiden ojitus, metsien käsittely ja vedenpinta ojikoilla.

Artikkeli:

Aakala Tuomas. (2021). Metsien luontainen rakenne, kehitys ja haasteet monimuotoisuuden turvaamiselle talousmetsissä. 

Tuomas Aakalan artikkeli kuvaa erilaisia Suomen metsien uudistumisdynamiikkoja. Voidaan erottaa 1. harvinaiset suuret häiriöt kuten metsäpalot ja myrskyt, 2. pienet rehevillä mailla yleiset häiriöt kuten yhden puun kuoleminen ja 3. karuilla mailla yleinen kohorttiuudistuminen eli esimerkiksi pintakulon synnyttämä joukko samanikäisiä puiden taimia. Jokaiselle hakkuutavallemme löytyy siis vastineita luonnosta. Kts. alla olevan kuvan ylärivi vasemmalta alkaen: avohakkuu, harvennushakkuu, pienaukkohakkuu, poimintahakkuu. (Klikkaa kuva suuremmaksi).

Petteri Taalas avaa ajatteluaan hiilinieluista Maaseudun Tulevaisuudessa: Suomi ei ikinä pääse hiilineutraaliksi metsien varassa. Taalas kirjoittaa ”pohjoiset havumetsät uusiutuvat 50–100 vuoden skaalassa” Tämä skaala toteutuu talousmetsissä, mutta ei luonnonmetsissä, joissa kierrot ovat paljon pitempiä ja yksittäiset puut elävät huomattavasti vanhemmiksi. Vaihtelu ekosysteemien ja kasvupaikkojen välillä on suurta. "Kaikki nurin joka 100:s vuosi" -tyylin luonnonmukaisuus ei saa tukea tutkimuksesta. Kun talousmetsäkierto on lyhyt, pitemmät kierrot ja niistä riippuvaiset eliöt on huomioitava suojelualueita ja pienempiä säästökuvioita perustamalla.

Vastaako avohakkuu jotain luonnontuhoa? Jonkin verran paremmin, jos alueelle jätetään kuollutta ja elävää puustoa. Metsänhoidon ja sertifioinnin ohjeet ovat tässä kohtaa selvästi parantuneet. Myöskään maanmuokkauksella ei ole oikein hyvää vastinetta luonnossa, vaikka myrskyn kaatamien puiden juurakoiden alta paljastuu maata. Avohakkuu ja maanmuokkaus ovat kuitenkin molemmat välttämättömiä metsän uudistumisen varmistamiseksi ja jalostushyödyn käyttöön saamiseksi.

Uusi idea on ns. uudistava metsätalous. Siiihenkin saa eväitä luontaisesta häiriödynamiikasta, johon metsän eliöt ovat lajinkehityksensä aikana sopeutuneet.

Kirja:

Boreal Forests in the Face of Climate Change. Advances in Global Change Research 74. Kuvat sivuilla 6 ja 457.

Metsädialogia asiapohjalta

 

METSÄDIALOGIA ASIAPOHJALTA -HANKKEESSA SELVITETTIIN: PÄIVÄLEHDEN LUKIJOILLA ON MONIPUOLISIA METSÄKÄSITYKSIÄ MUTTA PUUTTEELLINEN TIETOPOHJA

Tiedote 04.09.2025

Yleismedioista muun muassa Helsingin Sanomat, YLE ja iltapäivälehdet ovat avanneet osassa artikkeleistaan mahdollisuuden yleisön kommentointiin. Kommentteja tarkasteltiin Metsämiesten Säätiön rahoittamassa hankkeessa "Metsädialogia asiapohjalta” Helsingin Sanomien metsää, ilmastonmuutosta ja monimuotoisuutta (luontokatoa) käsittelevissä 50:ssä uutisartikkelissa keväällä 2025. Paljon keskustelua herättäneitä teemoja otettiin tarkempaan analyysiin. Nämä teemat olivat: luontokato ja Punainen kirja; metsien hiilinielut ja kasvihuonekaasujen raportointi; jatkuva kasvatus; metsätalouden vesistövaikutukset; metsätalouden talousvaikutukset; Savotta-televisiosarja; hömötiainen luontokadon esimerkkilajina. Eri teemoja koskevista artikkeleista poimittiin esimerkkejä kommenteista. Kiistanalaisille väitteille laadittiin lyhyitä oikaisuja, minkä lisäksi jokaisesta pääteemasta kirjoitettiin myös pitempi pohdinta tutkimustiedon pohjalta. Oikaisuista, keskusteluista ja pohdinnoista laadittiin raportti, ja tuloksia julkaistaan myös yleisön nähtäville tulevan keskustelun avuksi.

Metsäisistä teemoista uutisointi on Helsingin Sanomien saamien kommenttien perusteella kansalaisten mielissä usein hämmentävää. Keskustelu painottuu lehden toimitettujen artikkelien mukaisesti ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. Lukijat ottivat kommenteissa esiin myös metsänhoidolliset näkökohdat sekä hakkuiden hyödylliset työllisyys- ja talousvaikutukset. Kommenteista näkyy, että osa keskustelijoista arvostaa metsien hyödyistä ja ekosysteemipalveluista enemmän ekologista puolta (monimuotoisuutta), osa sosiaalista (mm. virkistysmahdollisuudet ja työllisyys) ja osa taloudellista puolta kuten metsätuloja. Metsäaiheet jakavat kommentoijia, kun osa heistä näkee metsän hakkaamatta ja hoitamatta jättämisen myönteisenä ja osa kielteisenä. Metsätalouden ympäristövaikutuksia pidetään osin vain alkutuotannon ongelmana ja sivuutetaan oma rooli tuotteiden kuluttajana. Osalla lukijoista vaikuttaa olevan epäluottamusta "metsätaloustoimijoita” ja heidän viestintäänsä kohtaan.

Yleislehden lukijalta voi puuttua omakohtainen kosketuspinta metsään, ja silloin metsätaloutta koskevat käsitykset saattavat muotoutua yksipuolisen uutisoinnin tai keskustelun pohjalta. Tätä riskiä lisää se, että keskustelijoilta puuttuu perustietoa monesta metsäisestä teemasta. Ei esimerkiksi tiedetä, mitkä metsätalouden toimenpiteet lisäävät eniten vesistöpäästöjä ja kuinka suuren osuuden se aiheuttaa kaikista päästöistä valtakunnallisesti. Metsien hiilinielulaskelmien taustalla olevaa kasvihuonekaasujen raportointia ei tunneta kovin hyvin. Harva tietää, että metsäsertifiointi ohjaa monimuotoisuuden lisäämiseen ja vesistövaikutusten vähentämiseen. Lisätietoa kaivataan myös metsien kasvudynamiikasta, eli siitä miten metsien hiilinielu ja kasvu muuttuvat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, jos hakkuutasoja muutetaan.

Keskustelua haittaavat muun muassa tutkimuksen ja käytännön tiedon puute, väärinymmärrykset, yksityiskohtiin juuttuminen, suhteutuksen puute ja yksipuolinen aiheen käsittely. Hyödyllisiä olisivat asioiden suuruusluokkia havainnollistavat ja suhteuttavat laskelmat. Tieteellinen tieto ei ole koskaan valmis, joten epävarmojakin tietoja joudutaan käyttämään päätösten pohjana. Tiettyä aihetta seuraavien lukijoiden olisi saatava monipuolinen kokonaiskuva, vaikka yksittäiseen artikkeliin ei mahdukaan kaikkia eri näkökulmia. Vasta kun tosiasioista on päästy jonkinlaiseen yksimielisyyteen, keskusteluun voidaan lisätä arvot ja tehdä päätöksiä.

Aineisto on Helsingin Sanomien tilaajien luettavissa lehden sivustolta kirjautuneena.

Jatkuvan kasvatuksen runkolukusarjasta esimerkki. Pukkala, T. ym. 2011. Metsän jatkuva kasvatus.

 

A new method for estimating carbon dioxide emissions from drained peatland forest soils for the greenhouse gas inventory of Finland

 

PLANETAARISET RAJAT - KOLUMNIT METSÄLEHDESSÄ 2023

 Metsäteollisuutemme kasvun eväät ovat maailmalla

Voiko metsäteollisuutemme enää kasvaa? Markkinahakkuut ovat vuosi vuodelta nousseet ja lähentyneet metsien kokonaiskasvua. Metsäpinta-alaa siirtyy suojelualueiksi ja sähkölinjoiksi. Metsäteollisuuden rahakkaimmat tuotteet ovat nyt kartonki ja sellu. Nämä nykyiset vahvuudet ovat tuoneet tuotekehitys- ja investointirahaa, jolla on kehitetty runsaasti uutta.

Metsäteollisuutemme asiakkaat ovat valtaosin ulkomailla, samoin osakkeenomistajat. Ehkä jo tuotantokin? Tein pienimuotoisen analyysin kolmen suurimman yrityksemme tuotantokapasiteetin sijoittumisesta vuoden 2021 vastuullisuus- ja vuosiraporttien pohjalta. Analyysi osoitti, että Stora Enson ja UPM:n tuotantokapasiteetistä on jo selvästi suurempi osuus ulkomailla kuin kotimaassa. Metsä Group on edelleen vahvasti suomalainen yritys, jonka hankinnasta 2/3 tulee kotimaasta. Poikkeuksena kevyet tuotteet: Metsä Tissuen tiivispapereissa 35 % tuotantokapasiteetistä on kotimaassa ja pehmopapereissa vain 17 %.

Metsäteollisuutemme on siis tehnyt sen strategisen valinnan, että se on perustanut uutta kapasiteettiä ulkomaille runsasväkisille alueille lähelle asiakkaitaan. Tämä näkyy hyvin kun katsoo raporteista tehdaspaikkakuntien listaa. Kun puhutaan meidän metsävarojen riittävyydestä, puhutaan siis karkeasti arvioiden alan puolikkaasta. Sahateollisuus on edelleen pääosin kotimaisen hankinnan varassa. Metsäteollisuutemme kasvun eväistä olisi siis hyvä ymmärtää, että ne ovat jo nyt hyvin suurelta osin levällään pitkin maailmaa ja näin on varmaan vastaisuudessakin. Tämä kasvu voi olla yhtä kestävää kuin kasvu kotimaassa. Uusia istutusmetsiä voidaan perustaa metsättömille alueille, ja pohjoisen havumetsävyöhykkeen alihyödynnetyillä metsäalueilla voidaan hakata enemmän.

Metsänomistajien ansaintamalli kuitenkin pitää tässä muutoksessa turvata. Muun muassa professorit Markku Ollikainen ja Olli Tahvonen ovat äskettäin esittäneet, että metsänomistaja voi tulevaisuudessa tienata puuraaka-aineen myymisen sijaan päästökaupan tai kompensaatiomarkkinan avulla, siis tuottamalla puun sijaan tai sen lisäksi ilmasto- tai monimuotoisuushyötyjä. Käytännössä vaikkapa luonnonhoitohankkeella, perustamalla suojelualueen tai myymällä hiilinieluja ja hiilen varastointia. Kansainvälinen kompensaatiomarkkina voisi kanavoida rahaa metsänomistajille päästöjään kompensoivilta yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä.

Kansantalouden kannalta olisi kuitenkin toivottavaa, että metsäteollisuuden arvonlisä voisi edelleen kasvaa myös kotimaassa. Climate Leadership Coalitionin tilaama konsulttitoimisto Boston Consulting Groupin raportti (Helsingin Sanomat 14.2.2023) kertoo, että tarve vähentää päästöjä ja suojella luonnon monimuotoisuutta ovat lähitulevaisuuden investointien ajureita. Yksi uusi liiketoiminta-alue voivat olla synteettiset polttoaineet, joita saadaan yhdistämällä uusiutuvalla sähköllä tuotettu vety sellutehtaan tai voimalaitoksen piipun päästä napattuun hiilidioksidiin.

***

Vankileirien saaristosta metsämosaiikkiin

YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen 15. osapuolikokous COP15 pidettiin joulukuussa 2022 Montrealissa Kanadassa. YK:n jäsenet sitoutuivat siellä toimimaan luontokadon pysäyttämiseksi. Ympäristölle haitallinen yritystoiminta ei enää välttämättä pärjää vientimarkkinoilla ja haittoja rajoitetaan lainsäädännöllä. Metsäalan kannattaa toimia tässä muutoksessa omilla ehdoillaan, ennakoivasti ja vapaaehtoisesti.

Luontokadolla tarkoitetaan eliölajien tai niiden yksilömäärän alenemista ja luontotyyppien laadun heikkenemistä. Eliöillä on itseisarvonsa lisäksi hyötyarvoa yritystoiminnassa, ekosysteemipalvelujen tuottajina, ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja vakuutuksena metsätuhoja vastaan.

Pohjoinen havumetsämme on luonnonprosessien tulos. Nuoria kilpailussa alle jääneitä ja yksittäisiä vanhojakin puita kuolee. Metsäpalo, hyönteistuho tai myrsky voi tappaa kerralla laajan alueen puut. Eliölajit ovat pitkän lajinkehityksensä aikana sopeutuneet ympäristöön, josta löytyy paljon rakenteellista ja lajistollista vaihtelua.

Muutama sata uhanalaista lajia (erityisesti sieniä, jäkäliä ja sammalia) elää metsäisissä elinympäristöissä: vanhoissa metsissä, lehdoissa, harjuilla, paahderinteillä ja puustoisilla soilla. Moni näistä on riippuvaisia lahopuusta tai palaneesta puusta sekä eri puulajien vanhoista ja suurista yksilöistä. Näistä luontotyypeistä löytyy hyviä ennallistamis- ja suojelukohteita.

Talousmetsä on erilainen ympäristö kuin luonnonmetsä; metsänhoito muuttaa lajistoa ja runsaussuhteita. Tutkimusten mukaan luonnontilaisissa metsissä on keskimäärin 60–65 prosenttia enemmän lajeja kuin vanhassa talousmetsässä, joten myös tiukasti suojeltuja alueita tarvitaan. Eliölajeja pitää kuitenkin huomioida myös niiden ulkopuolelle jäävällä alueella.

Huomiointia voidaan toteuttaa käytännössä ns. luonnonläheisellä metsänhoidolla, jossa maisemaan pyritään palauttamaan luonnonmetsän piirteitä. Avonaiset ja peitteiset alueet vuorottelevat metsämosaiikkina. Sen syntyä auttaa jos tehdään nykyistä useammin avohakkuutonta metsänkäsittelyä, eli peitteisyyden säilyttävää poimintahakkuuta.   

Peitteisinä voi hoitaa korvet, karuimmat kangasmetsät, maisemakohteet, vesistöjen suojakaistat, tärkeät elinympäristöt ja lakikohteet. Ekologiset käytävät ja kytkeytyneisyys auttavat avoimia alueita kaihtavia lajeja, kuten metsoa, pyytä, kuukkelia, liito-oravaa ja näätää. Päätehakkuu pitää kuitenkin tehdä, jos metsä ei uudistu luontaisesti. Avohakkuun liian tiukka välttely voi johtaa kuusettumiseen, vajaatuottoisuuteen ja puiden geeniaineksen heikkenemiseen. Myös metsäsertifikaatit ja EU:n luonnonläheisen metsänhoidon ohjeet sallivat edelleen avohakkuut.

Lisäksi tarvitaan talousmetsien luonnonhoitoa myös niillä alueilla, jotka eivät ole suojeltuja tai peitteisinä hoidettavia. Metsämosaiikissa sekä metsien uhanalaiset että yleiset lajit voivat kukoistaa, eikä metsä ole toisistaan eristyneiden elinympäristölaikkujen "vankileirien saaristoa”.

***

Kemikalisoituminen - pitääkö olla huolissaan?

Ihmisten keksimiä ei-luontaisesti esiintyviä kemikaaleja on kaikkialla ympäristössämme ja olemme tottuneet käyttämään niitä varsin huolettomasti. Niitä on materiaaleissa, ruuissa, lääkkeissä, palonesto-, torjunta- ja puhdistusaineissa. Haitalliset kemikaalit jaetaan ryhmiin metallit, hormonihäiritsijät, pysyvät orgaaniset yhdisteet (POP), fluoratut alkydiyhdisteet (PFAS), lääkeaineet ja torjunta-aineet.

Kemikaaleista tekee vaarallisia niiden pysyvyys, kertyvyys ja/tai myrkyllisyys. Kun aineita testataan eläinkokeissa tai soluviljelmillä, käytetään yleensä korkeita pitoisuuksia, vaikka jo alhaisemmat pitoisuudet voivat aiheuttaa harmeja. Riskejä lisää aineiden pitkä altistusaika ja yhteisvaikutukset. Esimerkiksi kuluttajatuotteissa tai rakennusmateriaaleissa ne ovat varsin pysyvässä muodossa. Ihmisen altistus tapahtuu usein ruuan ja juomaveden välityksellä; haitta-aine voi kertyä merieliöön, kala syö sen ja lopuksi ihminen kalan.

Viranomaiset keräävät kemikaaleista seurantatietoa ruuasta, kaloista ja vesistöistä. Niille on asetettu turvarajoja kuten kalojen syönnin ohjeistuksia. Useimpien kemikaalien vaikutuksia ei kuitenkaan täysin tunneta, joten me ihmiset ja muut eliöt olemme koekaniineja: aine rajoitetaan tai kielletään vasta sitten kun se on todettu haitalliseksi. Sille saatetaan antaa vielä pitkä siirtymäaika, kuten hyönteisiä haittaavan glyfosaatin käytölle annettiin Euroopassa.

Tutkimuksissa on tullut esiin myös kemikaalien aiheuttama hormonitoiminnan häirintä. Ne ovat niin samankaltaisia kuin oikeat hormonit, että elimistömme normaali hormonaalinen säätely menee sekaisin. Tällä on vaikutuksia eliöiden kehitykseen ennen syntymää ja nuorena sekä toimintaan aikuisena - erityisesti lisääntymiseen. Epäillään että haitat voivat myös periytyä. Häirintää aiheuttavia ja siksi kiellettyjä tai käytöltään säädeltyjä ovat esimerkiksi lääkeaineet, hyönteismyrkyt, dioksiinit, PCB sekä muovien sisältämät ftalaatit ja bisfenoli A.

Joissakin maissa on jo kielletty muovikassit ja -pussit kokonaan. EU:ssakin on rajoituksia tehty ja lisää lienee tulossa. Maa- ja metsätalouden alkutuotannossa on ollut jo pitkään suuntaus kohti pienempää kemikaalien käyttöä. Jatkojalostukselle eli metsäteollisuudelle keinotekoisten materiaalien ja raaka-aineiden korvaaminen luonnosta eli pääosin puusta saatavilla raaka-aineilla voi tarjota uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Esimerkiksi keinokuitujen korvaamiseen selluloosasta valmistetuilla vaatekuiduilla on maassamme useampikin sovellus. Muitakin tuotteita on jo lukematon määrä, esimerkiksi elintarvikkeiden ja kosmetiikan lisäaineet, juomapillit, liimat ja tarrat. Selluntuotannon sivutuotteista ligniinistä ja mäntyöljystä saadaan monenlaista tarpeellista.

Uusiutuvuuden ja vähähiilisyyden lisäksi puun uusi valttikortti voi olla sen luonnollisuus, haitattomuus ja turvallisuus käyttäjälleen ja ympäristölle.

Aiheesta lisää:

ymparisto.fi: Kemikaalien ympäristöriskit
Shanna Swan: Count Down

***

Tulevaisuuden ennakointia metsätaloudessa

Metsätieteen päivän 2023 aiheena oli ”Ilmastonmuutos metsässä”. Metsätaloudessa osataan pitkien kiertoaikojen vuoksi luonnostaan huomioida pitkä aikaväli. Nykyiset metsämme ovat tulosta menneiden sukupolvien metsien käsittelyn päätöksistä. William MacAskill kertoo kirjassaan ”Ihmiskunnan tulevaisuuden historia”, että epävarmuus tulevaisuudesta voi johtaa epätietoisuuteen parhaista poluista. Hänen mukaansa voimme kuitenkin tehdä kolmea asiaa: voimme ryhtyä nyt toimiin, joiden hyvyydestä voimme olla suhteellisen varmoja, voimme lisätä käytössämme olevia vaihtoehtoja ja voimme pyrkiä oppimaan lisää. Käyttökelpoisia ovat esimerkiksi toimet, jotka ovat hyviä monissa kehityskuluissa ja reitit, jotka pitävät pitempään auki eri vaihtoehtoja. Varovaisuusperiaatteen ja riskien hallinnan periaatteen mukaan epävarmaakin tietoa voi kannattaa huomioida nyt, jos asian tulevaisuudessa mahdollisesti toteutuva vaikutus on hyvin suuri tai pitkäaikainen.

Metsätalouteen sovellettuna ennakointiajattelu näyttäisi johtavan siihen, että meidän on tehtävä valintoja - esimerkiksi painotetaanko metsäpolitiikassa ilmastonmuutoksen ja luontokadon osalta niiden hillintää vai niihin sopeutumista. Hyvä esimerkki on kiistely hiilinieluista ja -varastoista - kumpi on tärkeämpi tavoite juuri nyt? Politiikkakeskustelua ymmärtääkseen pitää tietää kunkin keskustelijan taustaoletukset ja painotukset.

Nyt syntyvien puiden elinaikana ilmasto tulee muuttumaan nopeasti, samoin kuin puiden kasvua uhkaavat riskit ja niiden todennäköisyydet. Uskomme, että tulevassa ilmastossa keskeiset ekosysteemien toiminnallisuudet säilyvät sitä todennäköisemmin, mitä monipuolisempi metsäluontomme on: mitä enemmän on yksilöiden, lajien ja luontotyyppien vaihtelua. Evoluutiolla eli lajien sopeutumiskehityksellä on silloin paremmat toimintaedellytykset. Hyvä suojelualueverkosto ylläpitää lajien monimuotoisuutta ja mahdollistaa siirtymisen kohti pohjoista. Tulokaslajit voivat olla myös hyödyllisiä. Lajien siirtymistä voidaan auttaa.

Sekametsien kasvatusta tarjotaan nyt apukeinoksi moneen tarpeeseen, kuten metsien kasvun ja terveyden ylläpitoon, tuotevalikoiman monipuolistamiseen ja virkistyskäytön edellytysten parantamiseen. Sekapuustoisuutta voidaan suosia pääpuulajien valinnan lisäksi säästöpuuryhmissä ja muissa erityiskohteissa, joissa myös taloudellisesti vähäarvoiset lehtipuut saavat varttua vanhoiksi arvopuiksi. Esimerkiksi metsälehmusta, pyökkiä, tammea ja vaahteraa voidaan kokeilla kasvattaa maan eteläosassa. Näille lajeille tarvittaisiin metsänhoito-ohjeita, viljelykokeiluja, jalostusta sekä siemen- ja taimituotantoa.

Meidän olisi hyvä pitää auki mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet käyttää metsiä eri tarkoituksiin unohtamatta metsäteollisuudenkaan tulevia tarpeita, koska tuotetulla puulla ei ole arvoa ilman markkinoita. Ennakoinnin epävarmuuksista huolimatta tulevaisuuden ihannemetsät ovat todennäköisesti terveitä, monimuotoisia ja monitoiminnallisia.

MIKSI AVOHAKKUITA TARVITAAN

Metsä ei ole halkoliiteri: se ei ole puuvarasto jonka määrä vähenee käytettäessä. Se on elävä, yhteyttävä ja hengittävä organismi. Jos tehdään hakkuu, metsän puuvarasto kyllä vähenee hakatun puumäärän verran hakkuun hetkellä. Muutamassa vuodessa harvennetun metsän kasvu kuitenkin jälleen nopeutuu, kun kullekin puulle jää käyttöön enemmän kasvuresursseja. Metsän kasvu ja hiilinielu on suurin mahdollinen, jos kaikki tietyn metsäalueen metsiköt ovat nuorehkoja eli suurimman vuosittaisen kasvun vaiheessa olevia. Käytännössä tämä tila ei ole mahdollista ylläpitää pysyvästi, vaan metsiä pitää myös uudistaa, joten osa tasaikäisistä metsäkuvioista on aina optimiin verrattuna vanhempia ja osa nuorempia.

Jatkuvapeitteinen metsä poikkeaa tästä siten, että siinä eri ikäiset puut eivät sijaitse eri metsiköissä, vaan samassa metsikössä lomittain. Jatkuvapeitteisen erirakenteisen metsän kasvu jää jaksolliseen metsään verrattuna alemmalle tasolle, koska pienet puut jäävät isompien varjoon eivätkä siksi kasva niin nopeasti kuin avohakkuualueella, ja taimien ja siementen kasvua parantava jalostushyötykin jää saamatta. Uudistuminen on jatkuvapeitteisessä metsässä epävarmempaa, kun taimettumista parantava maanmuokkaus jää pois. Jaksollisen metsän kokonaishiilitase voikin olla paremmasta kokonaiskasvusta johtuen usein parempi kuin jatkuvapeitteisen metsän, vaikka huomioitaisiin avohakkuun jälkeinen muutaman vuoden kestävä maaperäpäästö.

Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta metsä ei ole varma hiilivarasto. Alaskan, Kanadan ja Venäjän pohjoisista luonnonmetsistä näemme, että vanhan metsän hiilivarastoa verottavat usein laajat hyönteistuhot ja metsäpalot. Pienemmässä mittakaavassa tämä ilmiö näkyy myös Keski-Euroopan vanhoissa kuusivaltaisissa viljelymetsissä.

Boreaalisissa luonnonmetsissä eli pohjoisissa havumetsissämme metsä uudistuu sekä isojen että pienten ”häiriöiden” kautta. Isoja vanhoja puita kuolee eri syistä ja syntyy pieni aukko. Tämä uudistumistapa on yleisin kosteilla ja rehevillä paikoilla jotka palavat harvoin. Metsäpalon, laajan hyönteistuhon tai myrskyn seurauksena syntyy iso aukko. Aukkoon uudistuvat ensin pioneeripuulajit mänty ja lehtipuut, kuusikin tulee mukaan ja valtaa vähitelleen yhä enemmän alaa lehtipuilta rehevillä kasvupaikoilla. Kuivilla kasvupaikoilla vanhan metsän valtalaji on mänty.

Tasaikäisenä syntyvässä taimikossa puut kilpailevat keskenään ja tapahtuu itseharvenemista. Näitä luonnonmetsän prosesseja matkitaan taimikonhoidoilla sekä erilaisilla hakkuutavoilla: ala- ja yläharvennus sekä kaistale- avo- ja poimintahakkuut. Metsätuhojen jälkeen metsään jää tietenkin paljon enemmän puuta kuin hakkuun jälkeen, mutta avohakkuussakaan ei poisteta metsän kokonaisbiomassasta kuin noin 60 prosenttia eli runkopuun osuus.

Tapani Tasanen kertoo kirjassaan ”Läksi puut ylenemähän", että 1700-luvulta lähtien metsänhoidossamme vuorottelivat ja kiistelivät keskenään metsävirkamiesten kaksi koulukuntaa, harsintahakkaajat ja lohkohakkaajat. Metsiä kasvatettiin valtaosin peitteisinä ja pääosin vain poimintahakattuina vielä viime vuosisadan alkupuolellakin aina 1950-luvulle saakka. Johtavat metsätieteilijät tuomitsivat tuolloin käytetyn hakkuutavan ns. Harsintajulkilausumassaan 1948 metsänhävitykseksi ja vaativat, että metsiä aletaan käsitellä pääosin tasaikäisinä metsiköinä. 

Tutkijoiden tuolloin suosittelemassa jaksollisesssa mallissa yksittäistä metsikköä kasvatetaan harventamalla: parhaita puita kasvatetaan aina siihen vaiheeseen kun niiden kasvu hiipuu, minkä jälkeen alue hakataan ja uuden metsän kasvuun lähtö varmistetaan. Metsiä uudistettiin aluksi pääosin siemenpuiden avulla mutta metsänviljelymateriaalien tuottamisen kuten siemenviljelmien ja taimitarhojen perustamisen myötä pystyttiin vähitellen turvaamaan uuden metsän synty kylvämällä tai istuttamalla taimia. Päätös osoittautui menestykseksi puuntuotannon kannalta: vuodesta 1950 metsiemme puumäärä on lisääntynyt 1,5 miljardista m3:stä 2,5 miljardiin ja kasvu 50 miljoonasta m3:stä yli 100 miljoonaan. Jos metsissämme siirryttäisiin nyt laajemmassa mitassa takaisin peitteiseen kasvatukseen, niiden kasvu alkaisi väistämättä uudelleen taantua.

Jatkuvapeitteistä kasvatusmallia voi käyttää silloin kun edellytykset siihen ovat olemassa ja sen aikaa kuin se toimii. Yleensä tällainen tilanne syntyy niin että "valopuita” eli mäntyä, koivua ja/tai haapaa sisältävään sekametsään on muodostunut erirakenteisuutta ja terve elinvoimainen kuusialikasvos. Jatkuvapeitteisyys tasoittaa turvemailla pohjaveden pinnan vaihteluita ja vähentää ojituskustannuksia, hiilivaraston hajoamista ja ravinnepäästöjä. Lisäksi peitteisestä metsästä hyötyvät jotkin metsälajit, jotka kaihtavat avoimia alueita kuten pyy, kuukkeli, liito-orava ja näätä. Myös jotkut sienet ja pieneliöt tarvitsevat kosteaa tai varjoisaa elinympäristöä. Peitteiset alueet helpottavat lajien leviämistä paikasta toiseen ja lieventävät metsäkuvan pirstoutumisen haitallisia vaikutuksia.

Taloudelliselta kannalta avohakkuu on tarpeen, koska jatkuvapeitteinen metsä heikentää kasvua ja avohakkuussa pieneltä metsäalalta saadaan korjattua kustannustehokkaasti suuri puumäärä. Jos jatkuvapeitteistä menetelmää sovelletaan alueella jossa siihen ei ole edellytyksiä, metsänomistajalle tulee suuria taloudellisia tappioita johtuen metsän ränsistymisestä ja maan kasvupotentiaalin vajaakäytöstä. Jos "jatkuvapeitteiseksi" määritelty alue ei uudistu eli taimia ei synny, se olisi siksi oltava metsätalouden kestävyyden turvaamiseksi aina mahdollista uudistaa myös avohakkuun ja metsänviljelyn kautta, turvemaat mukaan lukien.

Avohakkuulla voidaan saada aikaan monimuotoinen ja monilajinen sekametsä, joka kestää hyvin metsätuhoja. Jatkuvapeitteisyys lisää pitkään jatkettuna kuusen osuutta metsissä, joten avohakkuiden välttely vähentää pitkällä aikavälillä monimuotoisuutta maisema-aluetasolla. Meillä on tällä hetkellä kasvatettavista pääpuulajeistamme vain kuusi sellainen, jonka uudistuminen voi onnistua hyvin muiden puiden varjoon. Ilmaston lämmetessä saamme kyllä kasvatettavaan valikoimaan etelämpää jalopuita, joilla on se hyödyllinen ominaisuus, että ne uudistuvat luontaisesti varjoon tai puolivarjoon.

Kuusikko on metsäpalon sattuessa kohdalle alttiimpi muuttumaan latvapaloksi. Avohakkuuttomasta metsämaisemasta puuttuvat lisäksi taimikoiden muodostamat luonnolliset palokatkot. Etelä-Suomessa kuusen osuutta ei kannata enää lisätä metsätuholaisten kuten tähtikirjaajien, kuusenkirjanpainajien ja kuusenjuurikäävän riskin vuoksi. Etelämpää leviää ilmaston lämmetessä uusiakin tuholaisia, kuten havununna, etelänversosurma tai mäntyä tappava okakaarnakuoriainen. Näitä vastaan paras vakuutusturva on nuorekas sekametsä. Myös suojelualueverkosto on hyvä apu, koska niissä elää metsätuholaisten luontaisia vihollisia.

Ekosysteemipalvelujen kannalta peitteinen metsä on usein hyvä vaihtoehto. Virkistäytyjälle se on mieleinen; vain keväinen korvasienten etsijä etsiytyy tuoreelle avohakkuulle. Pintakasvillisuuden palautuessa niistä löytyy ensin vadelmia ja puolukoita, myöhemmin puolivarjoa suosivia mustikoita. Vesistöjen varsilla peitteinen metsä nappaa avohakkuualueelta tulevat ravinteet ja kohentaa maisemaa. Säästöpuuryhmissä ja tärkeissä elinympäristöissä peitteisyys tuottaa uhanalaisten eliöiden tarvitsemaa resurssia. Niihin voidaan keskittää tällä hetkellä kaikkein harvinaisin metsien monimuotoisuusresurssi: vanhat ja järeät harvinaisten puulajien yksilöt.

Jos ajatellaan metsän monitoiminnallisuutta eli kaikkia metsän hyötyjä ajallinen ja paikallinen muutos maisematasolla huomioiden, kaikkein eniten hyötyjä tuottaa yhdistelmä suojelualueita, peitteisiä alueita ja avohakkuualueita. Tällainen metsämosaiikki syntyy esimerkiksi Suomen Luontopaneelin ehdottamalla biodiversiteettistrategialla: maakunnittain 10 % metsämaasta tiukasti suojeltua, 20 % osittain suojeltuja pysyvästi peitteisiä elinympäristöjä ja jatkuvapeitteisinä hoidettavia metsiä, ja loput 70 % normaalia talousmetsää. Tarkastellulla alueella, eli esimerkiksi maakunnan mittakaavassa, olisi kuitenkin aina olemassa riittävä määrä peitteisenä käsiteltävää aluetta. Tavoitteen toteutumista voidaan seurata eri organisaatioiden metsävaratietojärjestelmien avulla. Pysyvästi peitteisen metsän pinta-alaan tulee paljon lisää aluetta jo PEFC-metsäsertifikaatin muutoksesta eli levennetyistä vesistöjen suojakaistoista. Monimuotoisuutta turvataan lisäksi talousmetsien luonnonhoidolla.

Maapallonlaajuisesti ajatellen metsiä kannattaisi palauttaa alueille joilta niitä on hävinnyt: joidenkin arvioiden mukaan maapallolla olisi 2 miljardia hehtaaria metsitykseen kelpaavaa pinta-alaa. Metsien käyttöä ei voida meillä nykyisestä ainakaan lähiaikoina kovin paljoa lisätä. Sen sijaan mahdollisuuksia investointeihin on runsaasti muualla pohjoisella havumetsävyöhykkeellä niillä Pohjoismaiden ulkopuolisilla alueilla, jotka ovat nyt ”alisuoriutujia” ilmastonmuutoksen torjunnassa, etunenässä Kanada ja Venäjä runsaine metsävaroineen. Meillä puun käyttöä rakentamiseen ja muihin varmoihin hiilivarastoihin kannattaa tietenkin jatkaa ja lisätä niiden osuutta hakkuukertymästä.

Kiitän Metsälehden lukijoita tekstiä parantaneista kommenteista.

Anneli Jalkanen
metsänomistaja, metsänhoitotieteen tohtori
Espoo

Lisää aiheesta:

Sustainable boreal forest management - challenges and opportunities for climate change mitigation

http://ibfra.org/wp-content/uploads/2022/01/rapport-2021-11-sustainable-boreal-forest-management-challenges-and-opportunities-for-climate-change-mitigation-002-1.pdf

Lisää tehoa metsien ja soiden suojeluun

 Metsien ja turvemaiden suojelutoimissa pitää muistaa optimoida yhtä aikaa monimuotoisuus- ja ilmastovaikutuksia.

JUHANI TAMMELIN kirjoitti (HS Mielipide 27.12.), että metsien suojelutoimet pitäisi kohdistaa vähätuottoisille metsäalueille. Olen osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä. Metsien ja turvemaiden suojelutoimissa pitää muistaa optimoida yhtä aikaa monimuotoisuus- ja ilmastovaikutuksia.

Metsälajien uhanalaisuuden vähentäminen ei onnistu suojelemalla vanhoja metsiä miettimättä niiden laatua elinympäristöinä. Metsien uhanalaiset lajit kaipaavat tiettyä elinympäristöresurssia, kuten kuolevaa, lahoavaa tai palanutta puuta, mutta ei välttämättä vanhaa metsää.

Hieman alle puolet metsien uhanalaisista lajeista asuu lehdoissa ja vajaa kymmenys harju- ja paahdeympäristöissä. Keskittämällä luonnonhoito- ja suojelutoimet niihin autettaisiin jo yli puolta metsien uhanalaisista.

Ensi maaliskuussa Suomessa aletaan tukea joutoalueiden metsittämistä. Jos alueita metsitetään jaloilla lehtipuilla, saadaan lisää maatalouden hävittämää lehtoa. Jos metsän perustaa ilman tukea, alueen voi jättää hoitamatta ja harventamatta, ja näin saadaan monimuotoisuuden kannalta arvokas lehtoalue.

Suojelualueiden järkevän kohdistamisen lisäksi kannattaisi parantaa metsä- ja luonnonsuojelulaissa mainittujen arvokkaiden elinympäristöjen – kuten vesistöjen suojakaistojen – laatua vaikkapa palauttamalla niihin harvinaistuneita elinympäristöpiirteitä, esimerkiksi järeää lehtipuuta sekä kuolevaa ja lahoavaa puuta.

Kun ojitettu suometsä muuttuu metsää kasvavaksi ohutturpeiseksi turvekankaaksi, turpeen hajoaminen hidastuu, ja täten ravinne-, humus- ja kiintoainepäästötkin pienenevät. Näitä ei kannata ennallistaa, koska puusto sitoo hyvin hiiltä.

Vesistövaikutuksia voidaan hillitä järkevillä kunnostusojituksilla, joissa parannetaan vesiensuojelurakenteita kuten kaivukatkoja ja pintavalutuskenttiä.

Ennallistamistoimet kannattaisikin ehkä kohdistaa päästöjä eniten tuottaviin paksuturpeisiin ravinnerikkaisiin turvemaihin, joilla ei ole enää käyttöä metsä- tai maataloudessa.

Sen sijaan karujen ojitettujen turvemaiden voidaan antaa ennallistua itsekseen takaisin kosteikoiksi – tätä kehitystä ei ole tarvetta vauhdittaa ojia tukkimalla, koska se voi lisätä metaanipäästöjä ja kasvihuonekaasutase ei paranekaan vaan heikkenee.

Anneli Jalkanen

metsänhoitotieteen tutkija, luonnonvara-asiantuntija, Espoo

Mielipide Helsingin Sanomissa 3.1.2020